Jäkätystä

Eräs syy tähän kieltämättä luotaatyöntävään ja liioiteltuun parisuhdevastaisuuteeni on se, että parisuhteisiin päätyvät nuoret ihmiset alkavat usein käyttäytyä monella tapaa niin idioottimaisesti. Nuoret ihmiset tietysti käyttäytyvät joka tapauksessa monella tapaa idioottimaisesti, eli sinänsä ehkä siinä tapahtuu vain kvalitatiivista eikä niinkään kvantitiivista vaihtelua.

Mutta tiedättehän, nämä vakiot. Kun kaikki sosiaalinen toiminta muuttuu oksettavan me-keskeiseksi: "En tiedä vielä tullaanko me", vastaukseksi siihen kun olet selväsanaisesti kutsunut vain pariskunnan toisen osapuolen pieneen ja intiimiin illanviettoon, "me ollaan nyt lähdössä" sanottuna painokkaalla äänensävyllä niin oman kullan kuin muidenkin kuullen siinä vaiheessa kun jompi kumpi haluaa lähteä ja tämä lähtösuunnitelma sisältää automaattisesti toisenkin, koska ilmeisesti sekä avaimia että jalkineita omistetaan vain yhdet. Tai miten parisuhde menee hyvinä hetkinä ystävyyssuhteiden edelle, mutta yhtälailla kun siinä ilmenee kriisejä niin nekin ovat tärkeämpiä kuin kenenkään muun asiat, ja niin pois päin.

Ärsytyslistani huipussa on kuitenkin sellainen tietty varovaisuus ja jäykkyys mitä (ainakin tuoreissa) parisuhteissa elävät ihmiset ilmentävät muita vastakkaisen sukupuolen edustajia kohtaan. Tiedättekö ilmiön? Kuinka eläväinen ja hauska, luonnostaan flirttaileva ja tytöille juttua heittävä nuorukainen muuttuu jäisen jäykäksi pökkelöksi naisten seurassa alettuaan seurustella. Tietenkin lähinnä tyttöystävän ollessa paikalla. Asiasta tekee niin ärsyttävän juuri se, että olipa kyse tahdonalaisesta toiminnasta kummankaan osalta tai ei, kyseessä on niin raivostuttavan ilmiselvä ihmisen luontaisen sosiaalisen toiminnan tukahduttaminen että se on ihan kammottavaa katseltavaa. Ihan kuin mies alkaisi yhtäkkiä pelkäämään että tyttöystävä saa raivokkaan mustasukkaisuuskohtauksen jos hän hymyilee ja nauraa toiselle naaraalle.

Ja varsinkin kun tämä tapahtuu toisilleen entuudestaan tuttujen ihmisten, jopa kavereiksi laskettavien kesken, se on niin verta kuohuttavaa että tekisi mieli nostaa kissa pöydälle ja kertoa pariskunnalle tasan tarkkaan että saatte toisenne vaikuttamaan mustasukkaisilta, omistushaluisilta, jäykiltä tylsiksiltä.

Tarkoitukseni ei ollut aloittaa tällaista ankeaa ihmissuhdevuodatusitkublogia. Nyt on vain aika dramaattinen kausi meneillään... aina välillä ajattelen muitakin asioita ja havaitsen maailmassa muutakuin kuin rikkinäisiä ihmissuhteita, mutta tällä hetkellä en oikeastaan. Piti tavata Tristania taas perjantaina, mutta tietenkin hän soitti minulle tuntia sovitun aikamme jälkeen ja kertoi olevansa edelleen töissä, mutta että kello se-ja-se voidaan nähdä ja hän soittaa sitten. No eipä soittanut ennenkuin paljon niitä aikoja myöhemmin, ihan vain esitelläkseen uskomattomia ihmissuhdetaitojaan.
- Kuule, kyl mä oon nyt jo liian väsynyt tapaamaan sua. Et mä meen tästä vaan himaan nukkumaan.

Oikeasti odotan että tapaamme seuraavan kerran, että voin sanoa hänelle jotain mitä olisi pitänyt sanoa jo kauan sitten.

Ja Annu, tajusin että olen estänyt anonyymit kommentit mutta tästä eteenpäin voit kommaa jos haluat.