Perjantaiyllätys

Maailma pelleilee kanssani järkyttävällä tavalla.

Oli perjantai-iltapäivä. Olin käynyt noutamassa kuumaa kahvia avuksi krooniseen jumitukseeni toimiston pehmeäsohvaiselta kahvittelupisteeltä. Pitelin toisessa kädessäni aivan liian täyttä kahvikuppia ja toisessa oleellista tiedotetta, jota olin täysin uppoutunut lukemaan. Käytävälle kääntyessäni törmäsin ihmiseen joka tuli kulman takaa minua vastaan. En ehtinyt havaita hänestä kuin kengät ja lahkeet, sillä huomioni meni siihen että en läikyttänyt kahvia päälleni.

- Oi anteeksi!, huudahdin, ja kohotin katseeni. Edessäni seisoi komea ja siististi pukeutunut mies -- Tristan.

Muki tipahti teatraalisesti käsistäni kilahtaen rikki lattiaan, ja kuuma kahvi levisi meidän molempien kengille.

- Emilia! Voi että!, huudahti pomoni, jonka läsnäolon rekisteröin vasta nyt.

- Tämä on Emilia, meidän kesätyöläisiä joka nyt on tuolla Osaston puolella töissä. Emiliaa voi pyytää keittämään kahvit jos on päässyt loppumaan.

Tristan hymyili mielestäni pirullista hymyä ja kätteli minua.

- Tristan on Firmasta jonka kanssa me aletaan tehdä yhteistyötä. Hän tulee tänne kerran viikossa hoitamaan näitä Asioita ja katsomaan miten hommat etenee.
Aivoni olivat pysähtyneet. Kättelin Tristania ja tuijotin lasittuinen silmin hänen kravattiaan.

- Mä oon tosi pahoillani tästä, sanoi pomoni, tarkoittaen kahvia lattialla. - Jatketaan tuonne neukkariin sitten....

Kahvi loiskui lattialla mukinpalasten ympärillä. Saatoin ajatella vain sitä, että tukka oli hätäponnarilla ja että näin viimeksi tuon kravatin roikkumassa Tristanin sängyn päädystä.