Talvikarnevaalit

Joulukuu on kyllä yksi iso karnevaali. Sitä luulisi että sanon tämän ihastusta puhkuen, kaipaanhan suomalaiseen elämänmenoon oikeastaan nimenomaan lisää karnevaalia, mutta toisaalta... jos karnevaali meikäläisittäin on tätä niin voisi kyllä jättää vähemmällekin.

Joulukuussa Citymarketissa soi joululaulut. Tykkään joululauluista aattona kuusen kynttilöiden valossa piparia purressani. Citymarketissa Petteri Punakuono vituttaa, ja hyvä biisi menee assosiaatiosta pilalle. Joulukuussa metron kylkeä komistaa Itäkeskuksen mainostarra, jossa cocacolapukki näyttää voitonmerkkiä sormillaan ja jouluinen teksti julistaa Ostosrauhaa! Maailma on äkkiä täynnä äklöttävän amerikkalaisia joulukoristeita, valkoisia kimaltelevia muovikuusia, ihanuutta hehkuvia joululahjaideoita ja lahjakuvastoja ja sellaista hypetystä että on ihme, etteivät jouluostoksilla ramppaajat spontaanisti oksentele kauppakeskusten ostoslaareihin.


Yhtä aikaa kimaltelevan kauppajoulun kanssa juhlitaan myös erästä vuoden parhaista ryyppyputkista, pikkujouluja. Pikkujouluja on joka viikonlopulle ja enenevässä määrin myös keskelle viikkoja, kun kaikki kemut eivät onnistu änkemään itseään rajalliseen määrään perjantai- ja lauantai-iltoja.

Pikkujoulukauden alun huomaa siitä, että eräänä ihan tavallisena torstaina tai perjantaina joskus marras-joulukuun vaihteessa, noin kello 19 illalla, jalkakäytävälle kurvaa taksi josta nousee pikkumustiin pikkutakkeihin pukeutuneita nousuhumalaisia aikuisia, joilla on tonttulakit päässä ja kovaäänisen nousujohteinen meininki. Pikkujouluissa on jotain samaa kuin ruotsinlaivoissa: suomalaisuuteen kuulumaton tälläytyminen viedään niin pitkälle että näytetään siltä kuin tarkoituksena olisi pönöttää, mutta pönöttämisen sijaan otetaan kunnolla ja mietitään vasta aamulla, jäikö sukkahousut vessassa käynnin jäljiltä roikkumaan hameen vyötäröltä persettä pitkin lattialle vai tuliko ne vedettyä kunniallisesti jalkaan ja hukattua vasta jossakin myöhemmässä, humalan hämärään armollisesti jäävässä vaiheessa.


Pikkujoulu ja kauppajoulu jatkuvat rinta rinnan koko kuukauden. Ne ovat kulttuurinen preludi vuoden huipentumalle, joululle, jonka merkityksestä kenelläkään ei ole mitään hajua. Ei kukaan täällä mitään Jeesus-lasta juhli, mutta eipä juhli myöskään pimeyden kääntymistä valoa kohti (eihän sitä edes huomaa ennen maaliskuuta). Ei sillä että juhliminen välttämättä sen suurempaa syytä tarvitsisi - kyllähän pimeyden, loskan, arjen ja kaamosmasennuksen keskellä eläminen on ihan tarpeeksi kurjaa että ihmisen kannattaa piristää moista bailaamalla aina kun masennukseltaan jaksaa. Joulun suhteen tuntuu kuitenkin vuosi vuodelta enenevässä määrin siltä, että kun se etukäteisrummutus ei enää ole lämppäribändin vaan ihan oman viisiosaisen konserttinsa asemassa, niin juhlan päätapahtumaankin kaipaisi vähintäänkin ison kansainvälisen staran esiintymään. Eikä joulupukki tule ainakaan meille ikinä, ehkä olen sitten ollut aina liian tuhma lapsi.

Mielessä käy, että joululahjoja voisi mennä ostamaan. Toisaalta voisi säästää kaikki rahat ja ostaa itselleen jotain ihanaa joulunjälkeisistä alennusmyynneistä.

kuvat: janedutton.com, images.inmagine.com