Pidetään nyt se pää kylmänä

Äkkipää täällä taas terve!

Tein niinkuin sanoin ja poistin sen yhden numeron puhelimestani. Kun ei kerran toimita ajoissa niin ei sitten toimita laisinkaan! Tästä seurasi se, etten laisinkaan tiennyt kuka minulle lauantaina päivällä soitteli ideoita mielessään. Myöntelin vaan puhelimesta tuleviin ehdotuksiin että joo, mikä ettei, kuulostaa kivalta. Siellä oli niin itsestään varman kuuloinen mies toisessa päässä että kiinnosti, ja se puhutteli minua nimeltä joten tiesin olevani oikea kohde.

Vasta puhelun loppuvaiheessa päässä välähti ja tajusin puhuvani Aapon, uudenvuoden tuttavuuteni kanssa. Sain kutsun hänen kotiinsa ja osoitteen mihin saapua. No mikäs siinä! Ei muuta kuin jotain nättiä päälle ja menoksi.

Oli aika mukavaa. Istuimme ja juttelimme niitä näitä ja sitten aika diippejäkin asioita. Jotenkin asiat menivät siihen, että yhtäkkiä oli tosi tosi myöhä ja olisi pitänyt kävellä aika tosi paljon päästäkseen kotiin. Olin hienona neitinä laittanut hienoimmat ja huonoimmat poussailukorkosaappaani jalkaan, eikä niiden kanssa yössä tepastelu liiemmin houkutellut. Otin siis kiitollisena tarjouksen vastaan, kun uusi ystäväni tarjoutui tekemään minulle pedin vuodesohvaansa.

Yöksi jääminen tokilla treffeillä on vähintäänkin epäilyttävää, vaikka se tapahtuisi ihan näin kiltin platonisissa merkeissä. Ja totta puhuakseni... eihän se ihan niin mennyt. Jotenkin siinä vain kävi niin, että Aapo makoili vieressäni siellä vuodesohvassa (ei tietenkään saman peiton alla, mitä te kuvittelette), ja mitä väsyneemmäksi jutut kävivät, sitä luonnollisemmalta tuntui päätyä siihen että lopulta nukahdettiin siihen molemmat, sillai ihan vähän toisistaan kiinni pitäen.

Olin luvannut mennä sunnuntaina aamulla taas Eiraan katsomaan lapsia, joten lähdin Aapon kämpiltä ennenkuin tämä ehti herätä. Pääsin keräilemään klassisesti vaatteitani lattialta ja hiipimään kengät kädessä ulos ovesta. Jäi vähän kummallinen tunne tuosta, periaatteessa oikein tosi kiva mutta samalla vähän outo. Tapoihini ei kuulu päätyä edes noin lähelle ihmisiä joita en vielä kunnolla tunne. En oikein tiedä onko yhdessä nukkuminen tässä vaiheessa söpöä vai jollain tapaa ällöttävää.

Ei kestänyt kuin maanantai-iltaan, kun puhelimeeni jo pärähti uusi treffikutsu. Jostain syystä tämäkin mies tykkää näköjään kutsua selkeästi treffi-nimikkeen alle menevää toimintaa oudon poikamaisilla termeillä: ehdotus kuului, että "hengailtaisko taas vaikka keskiviikkoiltana?"

Aamulla unisena treffivaatteita kaapista kaivaessani tajusin jättää sen avokaulaisemman paitavaihtoehdon kotiin. Ei tässä haluta halvalta vaikuttaa! Olen mielestäni pukeutunut sekä nätisti että asiallisesti, ja menen ennen treffejä uimahalliin ja käyn saunassa ja olen oikein puhtoinen sporttinen asiallinen nuori nainen. Kyllä. Enkä missään nimessä jää yöksi, vaikka melkein aavistan että jotain sellaista ehdotusta saattaa olla ilmassa!

Palkkapäivä

Suotteko että käytän voimallista ilmaisua?

VITUN RAHA-ASIAT.

Tänään on palkkapäivä. Maksoin vuokran ja laskut. Rahaa jäi 50 euroa. 50 euroa?! Mitä helvettiä? Tälläkö mun nyt pitäisi pärjätä kuukausi?! Saan onneksi lapsenvahtitöistäni palkkaa kuun vaihteessa, mutta eipä sekään paljoa ole. Kyllä mä saan venytettyä 50 euroa riittämään ruokaan sille ajalle, mutta elämässä on ikävä kyllä muitakin aika pakollisia kuluja... kuten hammastahna, joka on loppu, ja kasvovoide jota ilman naamani ei kestä tätä epämääräisen viimaisaa säätä, tai mitä näitä nyt on. Sitäpaitsi löysin eilen Fidalta ihan täydellisen farkkutakin kevääksi, hurjat 9e (!! mikä hinta toi on olevinaan, Fida??) ja varasin sen ja se on kyllä pakko ostaa. Olin jo leikitellyt ajatuksella että kävisin loppualennusmyynneistä hakemassa itselleni jotain asioita mitä tarvitsisin, kuten mustan pitkähihaisen peruspaidan ja violetin kauluspaidan, mutta näistä on nyt luovuttava.

Äh. En jaksa edes kiukutella. Mikäs tässä on köyhäillessä.


Tein tiistaina hieman harkitsemattoman liikkeen. Se viimeviikkoinen mies-asia bongasi minut Facebookista ja tuli juttelemaan turhanpäiväisyyksiä. Odotin ehkä vähän liian kiivaasti jonkinlaista jatkoa sille leffatreffi-ehdotukselle, ja kun moista ei kuulunut, ehdotin hänelle lounasta huomenna, eli eilen. Lounaallehan sitten mentiin ja ihan kivaa oli, mutta ei ensinnäkään mitään mikä olisi erityisemmin viitannut muuhun kuin kaveruuteen, ja toisekseen jäi nyppimään se että piti taas kiirehtiä asioiden edelle ja tehdä aloite. Eikös miehet tykkää siitä että nainen on vaikeasti tavoiteltava? Ja sekin, ettei sieltä päin edelleenkään tullut mitään jatkopuheita varsinkaan elokuviin menosta.

Oikeasti pitäisi varmaan olla hyvällä tuulella siitä että kävi syömässä kivan miehen kanssa, mutta nyt vaan kiukuttaa kaikk. Elämä on epäreilua ja tyhmää, olen köyhä ja kouluttamaton, ruma ja repsahtanut vanhapiika ja sotken yhtälailla raha-asiani kuin miesasianikin. Kumpaakaan ei ole ja niistä on akuutti pula. Haikailen niiden perään. Sitten, kun niitä ilmaantuu, alan käyttäytyä kuin hourupäinen idiootti ja muutun hysteerisen tuhlailevaksi ja syy-seuraussuhteita ymmärtämättömäksi kakaraksi. En välitä siitä että loppu näyttää jo olevan lähellä, vaan jatkan holtitonta ja omapäistä vammailuani - kunnes ollaan taas siinä pisteessä ettei ole miestä eikä rahaa.

Sitten syön yksin kylmää riisiä tai makaronia kotonani pimeässä, poltan joululahjakynttilää yrittäessäni epätoivosesti säästää sähköä kun sähkölasku oli pelottavan suuri, ja kirjoitan paskoja ahdistuneita rakkausrunoja kauppakuittien takapuolille samalla, kun kiroan itseäni siitä miten monta turhaa vaatekappaletta tuli taas niillä rahoilla ostettua.

kuva: shorty.li

Kiltteys ja lahjat

Hei kaikki. Tiedättehän, miten joulupukki toimittaa lapsille lahjoja sillä perusteella miten kiltisti piltit ovat onnistuneet käyttäytymään kuluvana vuonna? "Oletko ollut kiltti tänä vuonna" on kysymys, joka herättää lapsessa hieman taikauskoisen, pelonsekaisen tunteen. Kiltteys on jotakin käsistä karkaavaa, reunoiltaan epämääräistä ja ytimeltään ankaran oloista, mutta ah niin epätoivoisen tärkeää.

Aikuisempi lapsi osaakin sitten jo määritellä mitä se kiltteys on: se on sitä, että näkyvä toiminta vastaa mahdollisimman suuressa määrin yhteisön asettamia normeja kuuliaisuudelle, ystävällisyydelle ja yleiseen meininkiin sopeutuvaisuudelle. Oman kammarin hämärissä on aina saanut puuhailla mitä vaan, mutta ihmisten ilmoilla ollessa ei tule kaivella nenää, etuilla vanhuksia, puhua kovaan ääneen toisten yksityisasioista (eikä omistaankaan), katsella tuntemattomia silmiin eikä matkustaa pummilla.


Olin viime vuonna hirveän kiltti. Tein sitä mitä minulta odotettiin. Annoin tädille paikan bussissa vaikka olin nyrjäyttänyt nilkkani, keitin töissä aina uudet kahvit pyytämättä ja soitin äidille kerran viikossa ja annoin hänen naputtaa kaikista maailman asioista enkä naputtanut vastaan. Tarjoilin hyvännäköiselle miehelle seksisuhteen itseni kanssa hänen ehdoillaan ja valitsemillaan mausteilla. Annoin itseäni kohdeltavan tarpeettoman huonosti kiltteyden nimissä. Tästä esimerkillisestä toiminnasta vaikuttuneena joulupukki myönsi minulle palkinnoksi stipendin sekä suuren määrän paketteja aattona.

No, tilanne kuitenkin on nyt se etten oikeastaan ole enää lapsi enkä hirveästi välittäisi niistä joulupukin pajan antimista. Voisin vaihtaa sopimukseni joulupukin kanssa jonkinlaiseen aikuisten sopimukseen, sanotaanko nyt esimerkiksi Herutuskeijun kanssa. Että sen sijaan, että kiltteydestä tulee kiitokseksi romua vuoden päätteeksi, saisi pitkin vuotta kiltteyspalkinnoksi lovea, lempeä, hynäilyä, pussailua, hellyyttä, seksiä, halailua, flirttailua ja sen sellaista.

Hei keiju, olen oikein kiltti tälläkin hetkellä! On maanantaiaamu ja vaikka ulkona on pimeää kuin joulupukin ...puuropadassa, olen noussut sängystäni ja tullut jo tunteja sitten toimistolle. Teen täällä kiltisti kaiken mitä käsketään ja keitän lisää kahvia, vaikka se ei ole edes loppu. Olin kiltti myös viikonloppuna! Menin hoitamaan 3A:ta eli Akselia, Anselmia ja Auroraa lauantaina koko päiväksi kun lasten vanhemmat halusivat viettää tuhmaa aikaa toistensa kauniissa ja rohkeassa seurassa. Eikö ollut kilttiä! Illalla en juonut ollenkaan viinaa vaikka olin syntymäpäivillä, ja eilen siivosin niin ahkerasti että äiti olisi ollut ylpeä. Mitäs sanot, keiju, olisiko tällainen jo esimerkiksi pienen nettiflirttailun tai jonkinlaisen treffikutsuksi tulkittavan viestin arvoista?

Ai mitenniin puutteessa. Älkää viittikö. Nuori terve nainen kuitenkin. Siitä viimeviikkoisesta elokuvamiehestä ei ole kuulunut mitään. Odotan keskiviikkoon asti ja sitten poistan hänen numeronsa puhelimestani. Hah! Olisi parempi toimia nopeasti! Herutuskeiju on aivan juuri suomassa minulle niin runsaasti säpinää, että nopeat syövät hitaat ja sittenkös harmittaa!


kuvat: www.sertomacluboftulsa.org, astrology.shine.yahoo.com

Valivalipostaus

Nyt on kuulkaa vakava tylsyysongelma. Olen töissä, eikä täällä ole ollut kerta kaikkiaan mitään tekemistä koko päivänä. Sehän ei ole suunnattoman harvinaista, ottaen huomioon että työnkuvaani kuuluvat lähinnä mitäänsanomattomat hanttihommat joita ensin ei ole ollenkaan ja joita sitten tuodaan kiire-leimalla varustettuna kottikärryllinen juuri silloin kun olen lähdössä syömään/kotiin/lomalle.

Perjantaitunnelma kuitenkin kaihertaa mielessä ja lisää levottomuutta noin tuhat prosenttia. Olen jo selannut netistä niin paljon kaikkea turhaa ettei enää huvita, ja vakavaan itseni sivistämiseen minusta ei juuri nyt ole. En ole vieläkään oppinut pitämään kirjaa kuukautisistani, joten voin vain arvella että tämä kaiken muun päällä ilmentyvä emotionaalinen epävakaus saattaisi johtua siitä että tuo kuukauden paras aika lähestyy. Tai sitten ei. Keksin muitakin syitä.

Kahvihuoneessa teki mieleni käydä itkemään, kun jääkaapissa oli vanhaksi mennyttä maitoa ja sitä pois kaataessani räiskytin samalla vähän paidalleni. Yritän käydä keskusteluja netitse kavereiden kanssa, mutta keskittymiskykyni on kiimaisen apinan luokkaa ja kokonaisten lauseiden muodostaminen on hirveän vaikeaa. Joten terveenä nuorena informaatioajan ihmisenä valitsen valittaa itselleni blogiini aiheesta. Yhyy.

Treffitkö?!

Vuodenvaihteen hurjastelusta jäi käteen rikkinäisten sukkahousujen ja tyhjän lompakon lisäksi jotain muutakin. Tapasin semmoisen yhden mies-merkkisen ihmisen, hyvännäköisen ja tyylikkään, vähän ongelmaisen oloisen kylläkin. Taisin antaa yhteystietoja, koska eilen tuli puhelinsoitto ja kahvittelukutsu.

Tapasimme mukavassa töölöläiskahvilassa. Juttelimme niitä näitä. Uusien tuttavuuksien kanssa pidän aina silmällä sitä, missä määrin toinen uskaltaa ylläpitää kantsekontaktia. Tämä ei ollut kovin haka sillä saralla varsinkaan aluksi. Jää kuitenkin suli pikkuhiljaa kun löysimme yhteisiä kiinnostuksen kohteita, kuten harvinaiset ja vaikeasti ymmärrettävät elokuvat. Art-house-elokuvista puhuessa tarkastelin hänen ylävartaloaan villapaidan alla ja teetä hörppiessäni vilkuilin hänen lattemukissa kiinni roikkuvia käsiään. Katson aina miehissä, ja naisissakin, käsiä. Ihmisen persoonallisuus ja tapa olla näkyy käsissä ja niiden liikkeissä.

Jään sulamisen mukanaan tuomasta tunnelman muutoksesta huolimatta en ajatellut tästä kovinkaan paljoa, sillä mies-merkkinen asia tuntui kuitenkin välttelevän katsekontaktia ja arvelin ettei hän viihtynyt seurassani, pitänyt minua selvinpäin sittenkään niin kovin kauniina tai havaitsi juttuni äärimmäisen tylsiksi. Olinkin siis mitä yllättynein, kun tämä kieltämättä komea ja sivistyneen oloinen mies sitten tapaamisen loppua kohden täysin sulavasti ehdotti, että menisimme yhdessä katsomaan erään elokuvan josta oli puhetta! Tämähän on selvä treffikutsu, eikö olekin!!

Ajankohtaa ei sovittu vielä. Mutta liitelin kotiin, poskettoman iloisena ja itsetyytyväisenä siihen, että jotakin mies-merkkistä olentoa kiinnostaa spontaanisti sen verran että aloitteellisuutta tapahtuu. Kiinnostaa siis minä!! Itsetuntoni on ollut vähän kurassa viime kuukaudet tosta Olen Ihana Nainen -kohdasta, ja tämä kyllä toimi välittömän piristysruiskeena vaikka ei koskaan päästäisi edes sinne elokuviin asti, saatika siitä pidemmälle.

Hurraa, tämä on hyvä enne alkavalle vuodelle!

2009

Vuoden vaihtuminen on haloon arvoinen suurtapahtuma, lähinnä siksi että silloin on niin jumalattoman isot bileet. Ja jumalaton on juuri se sana mikä niitä parhaiten kuvastaa. Ja ne ovat kaikkialla.

Aattopäivä meni mukavasti Avan kämpillä tyttöjen kanssa tyttöillessä. Tarkoituksena oli nauttia hienostuneisuutemme arvoisia hienostuneita ei-jouluisia ruokia, mutta nyyttäriperiaatteen toteuttaminen johtikin siihen että kukin toi mukanaan ylijäämät joulusuklaat, joiden lisäksi tarjolla oli hieman salaattia ja patonkia. Suklaan määrä oli ehkä se ensimmäinen jumalaton asia vuodenvaihteessa.


Syötyämme itsemme aivan possukoiksi suklaasta totesimme myös skumpan nauttimisen edenneen siihen pisteeseen, että oli selvästi aika laittautua illan rientoja varten. Kuusi tyttöä yhtäaikaa meikkaamassa, pukemassa, vääntämässä tukkaa nätille nutturalle ja sitten repimässä sen auki kiharapilveksi on aina elähdyttävä ja hiuslakalla tukahduttava kokemus, erityisesti kun se tapahtuu pienessä tilassa pienessä hiprakassa. Avalle ja Inkalle tuli ulkonäköpaineista riitaa, mutta siitä selvittiin helpolla ja lopulta olimme koko neitiremmi hehkeitä kuin uudenvuoden enkelit ikään. Teemanamme olikin, että kaikilla olisi päällä jotain enkelimäisen valkoista -- nerokas idea, jota en enää koskaan tule toteuttamaan tällaiseen karnevaaliaikaan.

Ennen pitkää tuntui sopivalta siirtyä kavereiden omakotitalokommuuniin vähän kauemmas keskustasta. Jo ulko-ovella oli selvää, että illasta tulisi erittäin äänekäs ja sekava. Eteinen oli niin täynnä kenkiä, että ensimmäiset pari metriä lattiatilaa oli raivattava useamman naisen voimin jotta asuntoon ensinnäkään pääsi sisälle, ja sitten kun sinne pääsi niin hukkasi itsensä saman tien. En tuntenut puoliakaan juhlaväestä edes ulkonäöltä, ysäridisko pauhasi täysillä, kaikkialla oli kaljaa ja boolia ja sipsejä ja huonovointisen näköisiä tepuja joille vähän vanhemmat pojat juottivat innokkaasti lisää piikitettyä boolia.

Yritimme tyttöjen kanssa etsiä edes kohtuullisen tyhjää makuuhuonetta johon parkkeerata hivenen rauhallisempiin tunnelmiin, mutta yhdessä äijäjoukko katsoi röhönauraen jotain väkivaltapätkiä Youtubesta, toisessa oli ihmisiä naimassa, kolmannessa joku tyttö veti vauhdikkaita itkuraivareita kaverilleen, neljännen ovi oli lukossa eikä kukaan tiennyt miksi tai missä on avain tai onko siellä joku sisällä, ja viidennessä oli meneillään jonkinlainen striptease-battle. Kylpyhuoneessa oli pieni joukko ihmisiä, jotka olivat nauttineet ekstaasia ja viettivät nyt aikaansa intiimissä kasassa, jossa aina joku käsi tai jalka vingerteli tietään mukavammin lähelle toisten ihoa. Pupillit olivat kuin sarjakuvahahmoilla ja koko joukko vaikutti yhtä aikaa äärimmäisen rentoutuneelta ja todella hornylta.


Myöhemmässä vaiheessa iltaa, kun oli istuskeltu tyttöjen kanssa portaikon yläpäähän levitetyillä patjoilla ja käyty huvittelemassa muiden tuttujen ja vähemmänkin tuttujen kanssa, sattui hurja episodi. Yksi niistä ennestään meille tuntemattomista miehistä, semmoinen lyhyenläntä, parrakas ja aika lempeän näköinen nuorukainen, paukkasi yllättäen sisään sinne naimahuoneeseen (joka oli ilmeisesti aika lailla koko illan pyhitetty erilaisia lemmentoimia varten) iso keittiöveitsi kädessään ja alkoi huutamaan. Meillä oli Pepin ja Annamarin kanssa suora näköyhteys tilanteeseen siitä patjaltamme. Tyyppi oli sitä mieltä, että jollei se jumalaton nainti nyt lopu, hän tappaa. Tilanne aiheutti huomattavan vähän paniikkia kenessäkään muussa paitsi pariskunnan löysiä farkkuja hädissään ylleen vetävässä miesosapuolessa: naisosapuoli käveli tyynesti pelkät pinkit rintsikat yllään lyhyen äijän luokse, otti siltä veitsen pois kädestä, veti litsarin poskelle ja käski painua vittuun. Tilanne laukesi siihen.

Tästä väkivallan pilkahduksesta tuli kuitenkin olo, että voitaisiin siirtyä takaisin keskustaan katselemaan ilotulituksia ja tutustumaan kaupungin sykkeeseen. Näin myös teimme, joskin ne ilotulitteet jäivät melkein kokonaan välistä kun liikenne oli niin humaltuneen takkuavaa. Keskustan meininki uudenvuodenyönä on pimeätä. Jumalatonta. Pakanallista. Just semmoista. Yritimme ja onnistuimme tunkemaan itsemme hetkeksi sisään erääseen tanssijuottolaan, mutta sitten Veera oksensi valkoiselle mekolleen ja olimme pakotettuja siirtymään takaisin tukikohtaamme Avan luokse.


Ja niin se sitten tulla mömmersi sieltä, vuoden 2009 ensimmäinen aamu. Valkoisenkirkas valo paljasti meille totuuden: totuuden punaviinin, pizzan, suklaan, boolin ja eräässä tapauksessa oksennuksen tahrimista valkoisista vaatteistamme: totuuden revenneistä sukkahousuista ja tupakantumppien polttamista rei'istä päällystakin helmassa: totuuden turvonneista silmistä, kraaterin pintaa muistuttavista kasvoista, viemäripaskajätteen makuisesta suusta: totuuden Avan kauniin ja harmoniaa uhkuvan asunnon dekadentista nykytilasta: totuuden meistä itsestämme. Podimme kollektiivista henkistä ja fyysistä krapulaa ja söimme pahoinvointiimme loput suklaat. Kävimme läpi kaikki entiset, tulevat ja nykyiset miessuhteemme ja ruodimme ulkonäköpaineita. Päivän kääntyessä kohti iltaa (mikä tapahtuu yllättävän aikaisin, varsinkin jos herää vasta puolen päivän jälkeen) onnistuimme jopa pienessä ruuanlaitossa ja voimistuimme.

Kaiken kaikkiaan oikein hyvä päivä.


kuvat: suklaa fda.gov, silmä drugfreetraining.co.za, pytty i.ehow.com

Joulukrapula tai joku semmonen

Hupsista, taas meinaa blogi unohtua. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita mitä on tullut tehtyä viimeisen merkinnän jälkeen, kun samassa kierrossa elellään kuitenkin. Lihoin ihan kohtuuttomasti mutta olipa se kyllä sen arvoista, syödä kerrankin suklaata niin kuin huomista ei olisikaan ja jättää kaikki etäisestikin liikuntaa muistuttava toiminta odottamaan ensi vuotta. Tai siis tätä maanantaita.

Maanantai. Olen tässä pohdiskellut että pitäisikö lopettaa töissä käyminen ja mennä takaisin opiskelemaan. Ei vaan yhtään kiinnosta eikä innosta. Ei tosin tämä merkityksettömien töiden tekeminenkään innosta. Mutta tästä saa rahaa, ja raha on kivaa, kai? Olen mielestäni tähän saakka elänyt juuri niin kuin kunnollisen ja kiltin kuluttajan odotetaankin - tehden päivät töitä jotta saisin rahaa, jotta voisin iltaisin ostaa turhaa paskaa mitä en tarvitse ja mitä haluankin vain sen vuoksi, että kävelin mainoksen ohi jossa pokkana valehdeltiin että minusta tulee nuori ja kaunis, miehet pörräävät ympärilläni ja saan kalliita vaatteita verhoamaan mallivartaloani jos Ostan Nyt Heti. Koska jos ei nyt osta, tuleeko sitä ikinä ostettua mitään, ja olet sen arvoinen ja osta itsellesi mitä haluaisit muiden ostavan sinulle.

Vähän noloa myöntää, mutta en ole koskaan kyseenalaistanut sitä että rahaa kuuluu käyttää nimenomaan itseen. Itselle hienoa leninkiä ja uutta kynsilakkaa ja mitä romua sitä nyt kerääkään nurkkiinsa. Hyväntekeväisyysjärjestöjen rahankerjääjät, jotka nyt tuntuvat olevan talvitelakalla mutta joita jossain välissä oli Helsinki täynnänsä, vetosivat aina siihen että "sillä rahalla millä sä täällä ostat itelles latten ja kanelipullan, saa Afrikassa lapset satatuhatta koulukirjaa ja aapista ja vesijohtovettä". Silloin, kun elelin opintotuella, sanoin joskus semmoiselle rastatukkaiselle kerääjälle että "kyllä oma elintaso tulee tässä tilanteessa ensin", ja häpesin itseäni ihan jumalattomasti kun sen tytön silmät laajenivat ja sen kasvoilta näki, että se koetti tosi paljon olla kertomatta mulle miten itsekäs ja hemmoteltu ämmä olenkaan.

Sain enemmän joululahjoja kuin en muista kuinka moneen vuoteen. Olen vieläkin hirveän hämmästynyt asiasta. En toivonut mitään koska en tarvitse mitään, ja ostan kyllä ihan itse itselleni kaiken mitä haluan. Silti paketeista ei myöskään tullut sellaista vaivaannuttavan turhanpäiväistä romua jota varsinkin mummo ja äiti aikanaan tykkäsivät kääriä värikkäisiin papereihin ja tunkea kuusen alle. Nyt on kuitenkin käsittääkseni joku sellainen taloudellisesti huono aika, jolloin pankkiirit rikastuvat kansan kustannuksella ja maailmantalous romahtaa jos ihmiset lopettavat kuluttamisen.
Olen ymmärtänyt tämän tarkoittavan, että minua koetetaan normaalia voimakkaammin rohkaista kuluttamiseen, mutta että itseasiassa sitä ei kannattaisi tehdä vaan säästää pennosensa ja jos olisi tosi viisas niin voisi sijoittaa ja jotenkin rikastua.

No, en ole koskaan ollut suunnattomassa määrin raha-asioihin päin.